Mansikkakakku
Kuusirannan mansikkakakku syntyy joka kesä uudelleen. Yksi on ja pysyy – tuoreet mansikat.
Annos:
riittää isommallekin porukalle, noin 20 henkilön kakku
Valmistus:
kahden päivän aikana
Sopii hyvin:
kesäjuhliin

Reseptistä
Kuusirannan mansikkakakku syntyy joka kesä uudelleen, aina hieman erilaisena. Heinäkuun mansikkaiset syntymäpäiväkakut ovat valmistuneet noin parinkymmenen vuoden ajan pienillä variaatioilla ja eri kokoisina. Kakkupohja on tehty välillä munan tilavuusmitta- periaatteella, eli mitattu juomalasissa munat ja saman verran sokeria ja jauhoja. Villein variaatio kakun aineksissa on ehkä kerman vaihtaminen kaurakermaksi. Tässä kuitenkin sillä aidolla lehmän kermalla. Reseptin ylöskirjoittaminen tähän reseptivihkoon kesti noin kaksi kesää, koska – mansikat ja kesä, loma ja linnunlaulu.

Vinkit:
Kuorrute riittää ohueen kuorrutukseen ja pieniin pursotuksiin kakun päälle. Tee kaksinkertainen määrä kermakuorrutetta runsaampia pursotuksia varten. Täytemäärä on iso, riittää paksuiksi kerroksiksi.
Ainesosat ja valmistus
Sokerikakkupohja (70%-ohje):
- 6 munaa
- sokeria
- vehnäjauhoja
- perunajauhoja
- (1 tl leivinjauhetta)
Mansikkasose:
- noin 550 – 580 g mansikoita (noin 500 ml soseutettuna)
- 3 rkl tomusokeria
Kermatäyte:
- 8 dl vispikermaa
- 1 dl tomusokeria
- 300 g vaniljarahkaa
- 1 rkl vaniljasokeria
- 0,5 dl vaniljakreemijauhetta
- 0,8 – 1 l tuoreita mansikoita
- (valkosuklaata raastettuna)
Kermavaahto kakun päälle:
- 3 dl vispikermaa
- 2 tl tomusokeria
- 1 tl vaniljasokeria
- 0-1 tl vaniljakreemijauhetta
Valmista kakkupohja. Punnitse munien yhteispaino ilman kuoria. Laske painosta 70% (esim. 290 g x 0,7= 203 g). Mittaa sokeria ja jauhoja kumpaakin laskemasi määrä. Jauhoista noin 30 % voi olla perunajauhoja. Lisää jauhojen joukkoon leivinjauhe. Kakku voi kohota riittävästi myös ilman leivinjauhetta, kun sen vatkaa riittävän hyvin. Paista kakkutaikina 22-24 cm vuoassa 175 asteessa uunin keskitasolla noin 35 minuutin ajan. Testaa kakun kypsyys puutikulla. Kumoa kakku jäähtymään pyyheliinan tai kakkuritilän päälle.
Valuta sulatetuista pakastemansikoista ylimääräinen neste pois tai käytä tuoreita mansikoita. Soseuta mansikat, lisää joukkoon tomusokeri.
Valmista kermatäyte. Vatkaa vispikerma vaahdoksi sokerin kanssa. Lisää vaniljarahka ja vaniljasokeri. Vatkaa joukkoon vaniljakreemijauhe. Lisää tuoreita pilkottuja mansikoita täytteen sekaan. Mausta halutessasi valkosuklaaraasteella.
Leikkaa kakkupohja kolmeksi tai neljäksi kerrokseksi. Kokoa kakku reunusvuoan sisään kakkupahvin tai muun alustan päälle. Kohota reunoja tarvittaessa leivinpaperilla tai reunuskalvolla. Laita pohjakerros reunuksen sisään ja kostuta kevyesti esimerkiksi sokerivesiliuoksella. Levitä päälle mansikkasosetta. Lisää soseen päälle täytettä. Tee kaikki kerrokset samalla tavalla. Laita muovikelmu kakun päälle ja säilytä jääkaapissa seuraavaan päivään tai vähintään kahdeksan tunnin ajan.
Vatkaa kerma ja tomusokeri vaahdoksi, lisää loppuvaiheessa vaniljakreemijauhe. Mausta vaniljasokerilla. Irrota kakun ympäriltä reunukset. Tasoita tarvittaessa kakun reunat veitsellä. Levitä ohut kerros kermavaahdot kakun päälle ja reunoille. Laita loput kermavaahdot pursotuspussiin. Pursota kermavaahtoa kakun päälle, koristele mansikoilla.







0 kommenttia