Hyvä syy leipoa -sivusto on kohta kolmen kuukauden ikäinen. Tarinoiden takana on paljon työtä, uuden opettelua ja iloa onnistumisesta, välillä myös epä-varmuutta ja epäuskoa kaiken järjellisyydestä. Tässä kohdassa tuli tarpeelliseksi avata lisää sivuston pelisääntöjä, joista ei jousteta, toisin kuin pullan leivonnassa.
Helppo joulupulla rikkoo sääntöjä tavoilla jotka eivät kuitenkaan ole ollenkaan uusia. Pullan ja piparin liiitto on myös jo vanha juttu. Sunnuntaileipoja oikaisee toteuttamalla joulupullansa peltipullana ja käyttää kaupan valmista piparitaikinaa.

Joulupullaa
Vaikka joulupulla on helppo, on se jonkin verran aikaa vievä. Pullan leivonnan kaikista pelisäännöistä voi kuitenkin joustaa tätä joulupullaa tehdessä. Sitko ei ole välttämättömyys ja pullataikina kohotetaan vain kerran. Kuivahiiva kelpaa mainiosti. Kohoamisen aikana voi kaulia piparkakkutaikinan ja paistaa ylimääräiset piparit. Vaatii hieman tarkkaavaisuutta löytää omalle uunille sopiva paistoaika, muhkea pullataikina saattaa jäädä hieman raa`aksi tai pipari paistuu helposti liikaa. Hieman isompi pelti ja ohuempi pullataikina voi helpottaa asiaa. Sahrami antaa pullalle kauniin keltaisen värin, jouluisen aromikkaan tuoksun ja maun.
Pelisääntöjä
Toistaiseksi tässä blogissa lähes kaikki on kustannettu tarinankertojan henkilökohtaisista varoista. Poikkeuksena ovat yhden artikkelin leivonnaisiin tuotelahjoituksena saadut maitotuotteet, lisäksi artikkelissa vierailleet muut leipojat kustansivat itse omien leivonnaisten muut ainekset. Sponsori on ilmaistu kyseisessä artikkelissa ja reseptissä. Muunlaista yhteistyötä on tähän mennessä tehty yhden hyväntekeväisyysyhdistyksen ja yhden paikallisen hyväntekeväisyyttä harrastavan yrityksen kanssa. Yhteistyö tapahtui yhteisen automatkan ja vierailun muodossa. Leivonnaisten kustannukset (vaatimattomat toki) maksettiin tässäkin tapauksessa tarinankertojan omasta pussista.
Asiantuntijapalveluita on ostettu blogin rakentamiseen ja ylläpitoon liittyen. Myös logon suunnittelusta on maksettu. Perheenjäsenten osaamista ja välineitä on räikeästi hyödynnetty ilmaiseksi, etenkin kuvien käsittelyyn liittyen. Tarvikkeita ja välineitä on hankittu ja ne on maksettu itse.
Mahdolliset sponsorit ja muut yhteistyökumppanit mainitaan sivuilla jatkossakin selvin sanoin. Jos ei ole mainittu, niitä ei ole ollut. Rahaa ei kerätä mahdollisiin lahjoitusleivonnaisiin, mutta tuotelahjoituksia tms. voidaan käyttää leivonnaisten toteuttamiseen. Mikäli näille sivuille joskus tulee mainoksia, niistä saatu tulo tulee toiminimen kautta tarinankertojalle ja päätyy kulujen kattamiseen.
Tarinoissa esiintyviltä ihmisiltä on saatu lupa tarinan kertomiseen. Kuvissa esiintyviltä tunnistettavilta ihmisiltä on kysytty lupa kuvien julkaisemiseen. Luvat kysytään jatkossakin. Julkaistavat reseptit voivat olla omia tai omanlaisiksi käytössä muokkaantuneita. Jos resepti on suoraan lainattu, alkuperä kerrotaan. Myös vierailijoiden reseptejä julkaistaan.
Tällä sivulla ja reseptissä esiintyvä sponsoroimaton joulupulla päätyi oman perheen suihin ja siitä riitti viemistä myös työkavereille.


Ja työkaveri kiittää herkullisesta pullasta😋
😊